Mieskuoro Sirkat

2009 Konserttimatka Pietariin - menomatka

Matka alkoi räyhäkkäästi kun huitaisimme Matkakeskuksessa saatajille kolme lähtölaulua - Jyväskylän paras akustiikka muuten (sic!). Pieksämäkeä kohti junalla ja vaihto Kouvolan junaan. Sattumoisin matkalla ryhdyimme tutkimaan aikatauluja ja todettiin että Pietarin juna, Repin lähtee Kouvolasta seitsemän minuuttia ennen kuin ehdimme sinne. Tilanne oli matkatoimiston aikaansaama mitä ilmeisimmin. Repin ei odota, vahvisti konduktöörikin. Mikä eteen? Tässä vaiheessa olimme varmoja, että Tallinnaan sitä kuitenkin suunnistetaan (varasuunnitelmamme). Ei muuta kuin koko kööri Mikelissä ulos junasta ja tilaamaan tilausajoa Vainikkalaan, jospa hyvinkin saisimme junan kiinni. Junassa oli tilanteesta kiinnostunut kuoromies, Rauno Veijanen, myös Mikkeliin menossa ja hän tunsi erään pikkuliikennöistijän, kun Savon Linja ei voinut auttaa. Tämä Ihasjärven Linjan kuski oli juuri kurvaamassa varikolle kun soitimme ja oli paikalla alle kymmenessä minuutissa.

Kuvaan kuului toki, että kyseinen kuljettaja ei ollut koskaan käynyt Vainikkalan raja-asemalla eikä siis tuntenut reittiä. Matkajohtajamme oli juuri hankkinut uuden Nokian käynnykän navigaattorilla varustettuna (ja käytti sitä ensimmäistä kertaa). Ei muuta kuin sillä suunnistamaan suorinta tietä. Hymymme hieman laimeni kun asfaltti loppui tiestä ja se kapeni kinttupoluksi. Ne navigaattorit! Onneksi ilmeisesti kuitenkin kuljimme lyhyintä reittiä. Vainikkalassa jäi peräti kaksi minuuttia luppoaikaakin ennen kuin juna lähti.

Loppukin on historiaa. Finlandskij-asemalta (se kuuluisa, jonne Leninkin saapui Suomesta vallankumousta tekemään) metrolla hotellille (vaihtoineen). Seuraavana päivänä kirkkokonsertin yleisö oli hyvin vastaanottavaista ja palkitsi parhaimmat hetket bravo-huudoin. Karonkka vietettiin Neva-joella risteillen turistilotjalla etukäteen hankituin omin eväin.

Pietari on suurkaupunkina oikea runsauden sarvi, myös kulttuuritarjonnaltaan. Meille osunut maanantai-ilta ei ole konserttipäivä sielläkään, joten siinä mielessä jäimme vähän haikeiksi. Lähtömatkalla kävimme Eremitaasissa maailman ihmeitä ihmettelemässä. Valtava kompleksi, jossa on joka alan laajat kokoelmat (jos katsoisi jokaista esinettä minuutin, vierailuun kuluisi yksitoista vuotta), myös kuvataidetta. Häikäisevät 47 Rembrandtin maalausta, ranskalaisen viime vuosisadan alun suuruudet (Renoir, Monet, Gauguin, Cézanne, Matisse, Picasso, jne). Toki joka matkaajalla on omat matkakertomuksensa huippukohtineen.

kuva 1

nästa tillbacka

Sista ändrat: 1.5.2012